Vaskiakatemia

Vuonna 2023 uudelleen käynnistynyt Vaskiakatemia valmentaa lahjakkaita, nuoria vaskisoittajia eri puolilla Suomea.

Vaskiakatemia on lahjakkaiden nuorten vaskisoittajien valmennusryhmä. Vaskiakatemiaan valitut oppilaat saavat intensiiviopetusta perinteisten musiikkioppilaitosten lukukausien rinnalla. 

Vaskiakatemia järjestää lyhyitä opetusperiodeja eri puolilla Suomea 7–9 kertaa vuodessa kutsuen kunkin paikkakunnan nuoret vaskisoittajat mukaan toimintaan. Opetusperiodien aikana oppilaat saavat yksityistunteja, osallistuvat yhteissoittoon sekä oppivat lisää vaskisoittajan fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

Vaskiakatemia toimi vuosina 2012–2015 ja vuonna 2023 on käynnistynyt uudelleen Suomen Kulttuurirahaston tuella.