Suomen Kulttuurirahasto ja Jane ja Aatos Erkon säätiö tukevat soitinakatemioita 2,5 miljoonalla eurolla

11.6.2024

Säätiöiden nelivuotinen tuki mahdollistaa Jousiakatemian, Nuorten pianoakatemian ja Vaskiakatemian toiminnan pitkäjänteisemmän kehittämisen.

Suomen Kulttuurirahasto ja Jane ja Aatos Erkon säätiö ovat myöntäneet Soitinakatemiat ry:lle yhteensä 2,5 miljoonan euron nelivuotisen tuen. Aiempina vuosina Suomen Kulttuurirahasto on tukenut soitinakatemioiden toimintaa yhteensä yli miljoonalla eurolla, ja Jane ja Aatos Erkon säätiö liki miljoonalla eurolla. Säätiöiden nyt myöntämä tuki mahdollistaa soitinakatemioiden toiminnan pitkäjänteisemmän kehittämisen.

Vuonna 2023 perustettuun Soitinakatemiat ry:hyn kuuluu kolme soitinakatemiaa: Jousiakatemia, Nuorten pianoakatemia ja Vaskiakatemia. Ne järjestävät Suomen lahjakkaimmille nuorille muusikoille periodimuotoista lisäopetusta alansa huippuihin kuuluvien opettajien johdolla. Soitinakatemioiden oppilaat ovat 8–20-vuotiaita ja tulevat kaikkialta Suomesta. Aiempia oppilaita ovat esimerkiksi kapellimestari-pianisti Tarmo Peltokoski, viulutaiteilija Tami Pohjola ja pianisti Ossi Tanner. Nykyisiin oppilaisiin kuuluu 13-vuotias Lilja Haatainen, joka on soittanut jo monien suomalaisorkesterien solistina ja voittanut useita kilpailuja.

Säätiöiden tuen ansiosta nuorten soittajien opetusta ja oppimisympäristöjä voidaan kehittää entistä paremmiksi. Tiivistyvän yhteistyönsä myötä soitinakatemioiden on entistä helpompaa jakaa hyviä käytäntöjä ja rakentaa toiminnastaan yhä vaikuttavampaa. Tuella palkataan myös Soitinakatemiat ry:lle toiminnanjohtaja ja viestintävastaava. Pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda soitinakatemioiden muodossa toimivalle lahjakkuuskoulutukselle virallinen asema osana suomalaista musiikkikoulutusjärjestelmää. 

Uusia oppilaita, kansainvälisiä vieraita ja kamarimusiikkiopetusta

Jousiakatemia, Nuorten pianoakatemia ja Vaskiakatemia on perustettu eri aikoina ja toisistaan erillisinä toimijoina. Soitinakatemiat ry perustettiin niiden kattoyhdistykseksi vuonna 2023. Jokainen soitinakatemia vastaa oman toimintansa sisällöstä ja opetuskäytännöista myös jatkossa.

”Suomen Kulttuurirahaston ja Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämä rahoitus soitinakatemioille on upea uutinen aikana, jolloin musiikkikoulutuksen resursseista säästetään. Rahoituksen myötä voimme vakauttaa toimintaamme, kutsua huipputason kansainvälisiä vierailijoita ja lisätä soitinakatemioiden yhteisiä orkesteri- ja kamarimusiikkiperiodeja”, sanoo Janne Malmivaara, yksi Jousiakatemian vastuuopettajista.

Samoilla linjoilla on myös Nuorten pianoakatemian vastuuopettaja Niklas Pokki: “Säätiöiden tuella voimme ottaa lisää oppilaita Nuorten pianoakatemiaan, kasvattaa opiskelupäivien määrää, kehittää kansainvälistä toimintaamme ja toteuttaa esimerkiksi orkesterin solistiperiodeja, jotka vaativat paljon resursseja. Yhteistyö soitinakatemioiden välillä on tuonut Nuorten pianoakatemian oppilaille uusia mahdollisuuksia syventyä myös kamarimusiikkiin.”

Vaskiakatemia eroaa Jousiakatemiasta ja Nuorten pianoakatemiasta siten, että toiminnalla pyritään myös innostamaan uusia soittajia vaskisoitinten pariin. Vaskiakatemia toimi vuosina 2012–2015 ja vuonna 2023 käynnistyi uudelleen Suomen Kulttuurirahaston tuella. 

“Olemme etuoikeutettuja, kun saamme edistää näin ainutlaatuisella tavalla lasten ja nuorten tavoitteellista soittoharrastusta ja mahdollistaa tulevaisuuden ammattilaisten ensiaskelia. Vaskiakatemian aiemmat oppilaat ovat pääsääntöisesti työllistyneet ammattimuusikkoina ja samaan pyrimme edelleen. Säätiöiden rahoituksen avulla voimme toimia myös laajasti useilla paikkakunnilla ja siten innostaa mahdollisimman monia mukaan soittajien iloiseen joukkoon”, sanoo Vaskiakatemian vastuuopettaja Harri Lidsle.

Kaikki soitinakatemiat valitsevat uusia oppilaita joukkoonsa jälleen syksyllä 2024. Lisätietoa syksyn hausta julkaistaan myöhemmin soitinakatemioiden verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Jane ja Aatos Erkon säätiöltä merkittävä panostus musiikkikoulutuksen tulevaisuuteen

Jane ja Aatos Erkon säätiön soitinakatemioille myöntämä tuki on osa säätiön laajempaa rahoituskokonaisuutta, jolla kehitetään musiikkikoulutusta Suomessa. Soitinakatemioiden lisäksi tukea saavat Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja Konservatorioliitto.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoona euroa hankkeelle, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisen yhteistyön avulla musiikin ja musiikkikoulutuksen monimuotoisuutta sekä laajemmin kulttuurista oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Konservatorioliitto on saanut säätiöltä 660 000 euroa suomalaisten musiikkikoulutuksen toimijoiden yhteiseen hankkeeseen, jolla luodaan tulevaisuuskestävän oppilaitoskulttuurin malleja Musiikkikoulutuksen vision 2030 mukaisesti.

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anni Pokki
Soitinakatemiat ry
045 6360 560
pokki.anni@gmail.com

Toimitusjohtaja Susanna Pettersson
Suomen Kulttuurirahasto
susanna.pettersson@skr.fi

Asiamies Hanna-Mari Peltomäki
Jane ja Aatos Erkon säätiö
hanna.mari.peltomaki@jaes.fi

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä ja taidetta myöntämällä apurahoja, käynnistämällä ja toteuttamalla erilaisia hankkeita ja vaikuttamalla tieteen ja taiteen asemaa yhteiskunnassa. Myös Taidekoti Kirpilä, taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma ja Mirjam Helin -laulukilpailu ovat osa säätiön toimintaa.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on yksityinen, suomalainen säätiö, jonka ensisijainen tavoite on edistää korkeatasoista tutkimusta etenkin lääketieteen, tekniikan ja taloustieteen aloilla. Säätiö tukee myös korkealuokkaista taidetta ja kulttuuria sekä harkitusti muita hankkeita, joilla edistetään Suomen kansakunnan hyvinvointia.

Kuva: Riku Isohella